Kotimuseo kertoo Anttilan tilan historiaa

aitta

Ajan virrassa seppä Iisakki Rauvola yhdessä puolisonsa Amandansa kanssa muutti Kokemäen Mäki-Vekaralle vuonna 1915. Muuttokuormaa ohjasti Wekaran talon tuleva isäntä Kalle, varsinaiselta nimeltään Anttila, jota pian alettiin nimittämään Kokemäellä paikallisen tavan mukaan Vekaran Kalleksi. Isännät tunnettiin ja tunnetaan tänä päivänäkin maaseudulla talojen nimien mukaan, vaikka sukunimilaki antaakin jokaiselle virallisen nimen.

Täti Amanda osti Mäki-Vekaran yhdessä veljensä Nestorin kanssa. Tilaa ryhtyi viljelemään vuonna 1915 Nestorin vanhin poika Kalle, joka lunasti ensin isänsä osuuden 1920-luvun alkuvuosina  ja vuonna 1928 Amandan osuuden tämän muuttaessa talolliseksi Raumalle. Kalle oli vuonna 1915 alaikäinen eli alle 24-vuotias, joten tila oli muodollisesti isä Nestorin nimissä, vaikka hän ei Wekaralle koskaan muuttanut.

Monta talonpidossa tarpeellista tavaraa ja työkalua tuli Vekaralle muuttokuormassa. Mäki-Vekara oli ajautunut edellisten omistajien toimesta vararikkoon, joten monta tarpeellista tarvekalua jouduttiin tuomaan ja hankkimaan Amandan ja Kallen aloittaessa talonpitoa Wekaralla.

Wekara on yksi Sonnilan kylän kantataloista, jonka päärakennus on peräisin 1790-luvulta ja siirretty isojaon jälkeen nykyiselle paikalleen. Päärakennuksen lisäksi  on vielä jäljellä jo ennen Kallen isännyyttä rakennetuista Wekaran rakennuksista  vanha vilja-aitta ja sepän paja, jossa Iisakki Rauvola taitavaksi tunnettuna kyläseppänä takoi tarvekeluja. Muut tilan rakennukset on rakennettu Kallen ja hänen jälkeen tilan isäntinä toimineiden Tuomon, Matin ja Tommin aikana.

Idyllinen pihapiiri

Navettarakennus valmistui kansalaissodan jälkeen ja kuivuri-suulirakennus 1952. Monta rakennusta on myös hävinnyt pihapiiristämme kuten toinen vanhoista asuinrakennuksista sodan jälkeen kuten myös luhtirakennukset.

Wekaran pihapiiri on säilyttänyt Anttiloiden aikana idyllinsä. Ja uudisrakentaminen on tapahtunut vanhaa vaalien, mistä osoituksena Wekaran pihapiirissä oleva Tommin perheen asuinrakennus. Harmi, että sodan jälkeen pihapiiristä on purettu tuulimylly. Jokimyllyn jauhinkivi kertoo kuitenkin menneistä sukupolvista.

Wekaran talon vanhat esineet on Kallen ja Tuomon toimesta kerätty vanhaan vilja-aittaan, joka toimii nyt Anttila-Wekaran kotimuseona. Museoesineiden keräily alkoi jo 1950-luvulla, jolloin Tuomo-isälläni oli tapana laittaa sivuun vanhoja taloustavaroita. Kun vilja-aittaa ei enää käytetty siemenviljan varastopaikkana niin siitä tuli oiva ”laskettava” Wekaran vanhoille tavaroille, jotka kertovat miespolvien elämäntyöstä.

Vanhat tavarat laskettiin vilja-aittaan

Ensin aittaan vain kerättiin vanhoja tavaroita, kun ne piti jonnekin laskea, mutta 1960-luvun lopulla alkoi aitasta muodostua varsinainen museo, joka kertoo yhden suvun ja talon historiaa. Aitan vieressä olevaan Iisakin pajaan koottiin puolestaan hevosvehkeitä ja –kiessejä.

Tuomon kotiseutuinnostus vei hänet vuosikymmeniksi mukaan Kokemäki Seuran toimintaan. Olin isän matkassa Kokemäen maatalousmuseon oppaana ja rakentamassa Kokemäen ulkomuseoaluetta. Apua museoesineiden järjestämisessä on vuosikymmenten aikana antanut kotiseutuneuvos Esko Pertola. Maakuntamuseon henkilökunta olisi halunnut 1970-luvulla luetteloida kotimuseomme sisällön, mutta isäni ei halunnut museosta niin virallista. Ehkä tämä työ tehdään jossain vaiheessa.

Esineillä monta tarinaa

Kotimuseomme on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa tutustumaan Wekaran talonpoikaiseen miljööseen. Suvun henki on läsnä monissa vanhoissa tavaroissa. Museon esineet kertovat muun muassa, miten talon isäntä Kalle seurasi vuosina 1914-1918 venäläisten sotilaiden leipätaikinan sotkemista monimetrisessä ruuhessa, jolla seuraava polvi veneili Sonnilanjoella.  Museoaitan taottu avain kertoo puolestaan omaa historiaansa, kun vuonna 1917 talon pikkurenki Lauri Itvola teki avaimesta tussarin ja kymmenpäinen talossa majoitettu venäläisjoukko pelkäsi kapinan syttyneen.

Vanhimmat museon esineet ovat 1700-luvulta. Esineet kertovat työstä ja ihmisen kekseliäisyydestä.  Museon helmiä ovat puinen polkupyörärengas tai käsikäyttöinen pyykinpesukone.

Museossa viihtyy pitkään, jos lukee tätini Anneli Anttilan tallentamia talvi-ja jatkosodan aikaisia Satakunnan Kansoja tai Uusia Suomia. Havahtuu, kun hämärä alkaa laskeutua Sonnilaan. Esineet kertovat aina aitassa vierailevalle tarinoita menneistä sukupolvista.

Aittamuseon vieressä oleva pajarakennus on kokenut muutoksen. Hevosvehkeet on siirretty muualle säilytykseen ja vuonna 2003 paja muutettiin savusaunaksi. Vanha paja on säilytetty ulkoisesti entisellään. Saunassa aistii Anttila-Wekaran hengen, kun hiki irtoaa kylpijän pintaan.

Tommi Anttila